Retromuodin paluu

Retromuoti on tehnyt paluun ryminällä viime vuosina. Retro ja vintage ulottuvat paitsi pukeutumiseen, huonekaluihin ja sisustustavaroihin myös esimerkiksi nimiin.

Mikä sitten tekee vanhasta tyylistä jälleen kiehtovaa? Voiko osasyynä olla se, että nykyihminen kokee turvattomuutta tämän hetken kovassa arvomaailmassa, jossa raha ja omistaminen sekä suorittaminen ovat tärkeitä, ihmisen itsensä jäädessä vähemmälle huomiolle. Moni saattaa tietoisesti tai tietämättään hakea turvaa vanhoista, tutuiksi koetuista asioista, kuten vaatteista ja huonekaluista. Lapsuuden ajan tutut esineet luovat turvallisuutta ja pysyvyyttä ajan hektiseen ja alati muuttuvaan todellisuuteen.

Retro kodinsisustuksessa

Kodin sisutuksessa tämä voi näkyä esimerkiksi siten, että uusien huonekalujen ja sisustustavaroiden sijaan otetaan käyttöön ja kunnostetaan vanhoja ehjiä hyvin toimivia tavaroita.Vintage 1950's Young Man Dancing and Combing Hair Esimerkiksi voisi ottaa vaikka vanhat käsintehdyt mummon hääkapioina perheeseen tuomat lipastot, jotka saattavat vuosien maalikerrosten poistamisen jälkeen saada uuden elämän jossain retromuodikkaassa nykykodissa.

Retromuotiin kuuluu olennaisena osana kierrättäminen, varsinkin vaatteita etsitään kirpputoreilta ja muista vanhojen vaatteiden liikkeistä. Se ei kuitenkaan ole vanhan kierrätystä pelkästään. Retrohenkisiä uusia huonekaluja ja sisustustarvikkeita on myös saatavilla hyvin varustetuissa huonekaluliikkeistä ja niitä voi myös ostaa netistä osoitteesta furniturebox.fi. Yhdistelemällä vanhaa ja uutta voikin luoda hienoja sisustuskokonaisuuksia. Vain mielikuvitus asettaa rajat.

Retrotyyliin on valmistettu myös autoja. Esimerkiksi Volkswagen on tehnyt uuden version aikanaan maailman eniten myydystä automallista eli ”kuplavolkkarista”. Uusi Volkswagen Beetle ei tietenkään ole kopio alkuperäisestä mutta sen muotoilu tuo eittämättä mieleen alkuperäisen esikuvansa. Toinen saman konseptin mukaan valmistettu automalli on Fiat 500.

Onko kaikki antiikki retroa?

Kaikki vanha voidaan teoriassa luokitella retroksi. Usein käsite rajoittuu kuitenkin yksittäisiin tavaroihin. Retromuodin positiivisiin puoliin kuuluu persoonallisuuden korostaminen, oli sitten kyseessä vaatteet tai sisustaminen. Se, mitä ennen pidettiin täysin arvottomana romuna ja poisheitettävänä saattaa yhtäkkiä ollakin haluttua tavaraa markkinoilla. Sisustuspuoteja on myös alkanut nousta pilvin pimein ympäri koko maan Colored raspberries seamless patternja tarjontaa riittää ylen määrin.

Lisäksi suuret ja vanhat tavarataloketjut ovat myös ottaneet ajan hengen mukaisesti retrotuotteita valikoimiinsa. Ilahduttavaa on, että tämä tyyli ei sulje pois myöskään tavaroiden uustuotantoa. Sulassa sovussa voi yhdistellä uutta ja vanhaa, tyyli ei siitä rikkoonnu. Ei ole myöskään olemassa yhtä ainoaa retrotyyliä, jonka mukaan vain ja juuri ne tietyt tavarat tai huonekalut ovat retroa. Retromuoti on siis sallivaa. Ja mitä kuluneemmalta tavara näyttää, sen retrompaa se on!

Leave a Reply