Retrot huonekalut käyvät myös moderniin kotiin

Retro sisustus on jälleen tehnyt paluun. Tyylikkäimmätkin sisustukset saavat nyt potkua vanhasta kunnon mummon nojatuolista ja vaarin verstaasta tutut puutyöt koristavat nyt modernimpaakin kotia. Retrosisustuksessa on runsaasti hyviä puolia, ja yksi ehkäpä eniten niistä pinnalle nouseva on tietenkin sen ekologisuus. Nykyään kulutusjuhlaa vuosia viettäneessä yhteiskunnassamme on entistä aktiivisemmin herätty siihen, kuinka paljon turhaa jätettä tehotuotetuista ja huonolaatuisista esineistä syntyy ja kuinka paljon turhaa tavaraa ostammekaan koteihimme. Retro-huonekalut ovat kierrätystä parhaimmillaan: aikaisempien vuosikymmenten esineet tehtiin pitkään ennen nykyisenkaltaista tehotuotantoa, ja niiden laatu on taattu. Huonekalut ovat pysyneet hyvänä jo vuosikymmeniä ja niistä riittää helposti hyvää käyttöikää vielä vuosiksi. Ottaessasi käyttöön vaikkapa mummolasta yli jääneet huonekalut tulet samalla tietämättäsi vähentäneeksi hävikkiä, sillä vältyt samalla samaisin tavaran ostamiselta uutena. Tämän helpompaa tapaa tehdä hyvää ei olekaan!

Mikä parasta, ekologisuus ja ekonomisuus kulkevat usein käsi kädessä – samalla kun teet hyvän teon rakkaalle äiti luonnolle, myös lompakkosi kiittää! Kun sisustat kotisi retrolla, voit parhaimmillaan saada sisustettua jopa nollabudjetilla tai vähintäänkin äärimmäisen edullisesti. Siinä missä kotisi sisustaminen tavallisesti maksaisi tuhansia, voit nyt säästää pitkän pennin ja olla kaupan päälle vielä pop! Ekologisuus todellakin rokkaa, ja pankkitilisi on tästä taatusti samaa mieltä.

Retro osana modernia kotia

Mutta miten retro sisustus sitten istuu sellaiseen kotiin, joka on jo sisustettu moderniin tyyliin? Voi olla helppo toisinaan haaveilla aivan toisen tyylisestä sisustuksesta, kuin mitä kotoa juuri sillä hetkellä sattuu löytymään. Joskus koko kodin laittaminen saattaa kutkuttaa – ja ehkäpä ainoa este tälle on se hervoton rahanmeno, joka remontteihin aina vääjäämättä liittyy. Kannattaa kuitenkin muistaa, että joskus vähemmän on enemmän. Joskus voi olla hyvä idea lisätä omaan kotiin vain muutama uusi sisustuselementti, jotka saattavat muuttaa yleisilmeen täysin. Kyllä vain – voit omata kodin, joka on sekä retro, että moderni. Tällaisessa lukaalissa ei tunnu lainkaan hassulta tepastella aim’n tyylikkäissä sporttivaatteissa, vaikka nurkassa pönöttäisikin vaarilta peritty kukallinen sohva. Kun päälläsi on hyvälaatuiset urheiluvaatteet, haluat taatusti myös kotisi huonekalujen olevan kestäviä ja eettisiä – juuri tässä kuvioihin tuleekin retro.

Miten sitten heitän modernin sisustuksen sekaan muutaman maustemitan retroa? Kannattaa aloittaa jostakin pienestä – jos et halua heti muuttaa koko sisustusta kerralla, mitä jos hankkisit aluksi muutaman hauskan sisustusesineen? Voit kysellä näitä joko isovanhemmiltasi tai kierrellä vaikka kirpputoreja – kuka tietää, millaisia aarteita tuletkaan löytämään! Esimerkiksi hauskan värinen lankapuhelin tai vanha nahkainen salkku saattavat olla todella hauskoja sisustuselementtejä. Myös kirjoituskone tuo hauskan retrotwistin kotiisi ja on samalla käytännöllinen silloin, kun ainainen elektroniikka kyllästyttää. Jos haluat repäistä hieman isommin, myös vaikkapa retro säkkituoli tai upea kukkasohva mummolan vierashuoneesta todellakin pääsevät oikeuksiinsa modernin yksivärisessä kodissa. Kokeile rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja – taattua on se, että kuten laadukkaasti valmistetut sporttivaatteet, myös retrot huonekalut kestävät elämässäsi mukana vuosia. Kokeile ja ihastu – se saattaa olla paras päätös, jonka koskaan tulet tekemään!

Leave a Reply