Ysäri on trendikästä

Kuten kaikkien vuosikymmenien trendit kiertävät ja palaavat aika-ajoin muotiin takaisin, niin saapui myös monen pelkäämä niin sanottu ysäri-muoti. Ysäri tuli niin muotiin kuin sisustukseenkin. Eniten se on näkynyt nuorten naisten pukeutumisessa, hiustyyleissä, meikissä ja sisustuselementeissä. Pukeutumistrendit ovat olleet varsin nuorekkaita ja jopa hieman lapsellisia. Jokainen ysäriaikaa elänyt muistaa porkkanahousut ja shoker-kaulakorut sekä tummat huulipunat. Sisustuksesta löytyi tummaa nahkaa, valkoista lastulevyä ja puhallettavia nojatuoleja. Nyt nämä trendit tulevat pikku hiljaa takaisin päin sekä muotiin että sisustukseen. Muodille tyyppillistä on ottaa käyttöön jotain vanhaa hieman päivitettynä ja niin on käynyt myös näiden trendien kohdalla.

Rajauskynää ja glitteriä

Nykyisin jo 90-luvussa on sopivasti retroa, kun sen yhdistää ajanhenkeen. Denimin värisiä vyötäröfarkkuja näkee yhä useammalla nuorella naisella yllä. Nyt ne eivät ole enää vain ysäriäitien yksinoikeus vaan housut on kaivettu takaisin kaapista, jokseenkin hieman kapeampina. Ysäristä vedettiin mukaan myös valkoiset lenkkarit ja tennarit yhdistettyinä mekkoihin. Kuitenkin paksupohjaiset 90-luvulla tyttöbändien suosimat lenkkarit saivat jäädä pois. Tähän retromuotiin on yhdistetty myös vahva huulimeikki, joka liioittelee huulten todellista kokoa ja eye liner-rajaukset sekä kaulan ympäröivät narukorut. Krepatut hiukset eivät ottaneet tuulta alleen enää niin kovin, mutta sen sijaan erilaiset lettikampaukset kuten ranskanletit ovat olleet jo pitkään suosiossa. Myös glitterillä koristeltu puolikalju tai jakaus on muotibloggaajien vinkkipankeissa sekä tietenkin pastellin sävyt hiuksissa. Päivitetty ysärimuoti on asteen aikuisempi, mutta edelleen melko tyttömäinen look.

Ysärisisustus seuraa muodin perässä

Ysärityylinen sisustus ei ole lähtenyt aivan niin räjähdysmäisesti kasvuun kuin ysärimuoti. Esimerkiksi puhallettavat nojatuolit ja -tyynyt ovat unohdetut. Niiden epäkäytännöllisyydestä on selkeästi otettu opiksi. Myöskään nahkasohvat eivät ole kovin suuressa roolissa vaan enemmän pysytään kankaisissa divaaneissa ja kulmasohvissa. Sen sijaan pöydät, hyllyt ja tv-tasot ovat kuin päivitetty versio ysärikalusteista. Hyllyköitä ja neliskulmaista muotoilua löytyy paljon sekä täysin valkoiseksi maalattua pintaa. Pienetkin pöydät ovat saaneet taas pitkät kapeat jalat alleen ja modernia muotoilua tason osalta. Kaiken kaikkiaan ysäri puski itsensä lävitse ja valloitti jälleen meidän sydämet vaikkakaan sitä ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi, kuinka vahvana se todellisuudessa saapuikaan. Jää nähtäväksi mitä muotitalot ja sisustusala keksivät seuraaviksi trendeiksi.

 

Leave a Reply